Miten Sammon Salpa syntyi?
Tarumaisen Sammon toiminnan kannalta oleellinen osa oli salpa, jolla suljettiin Sammon aarteet sisäänsä. Ilman tätä salpaa Sampo ei toiminut kunnolla. Sampo upposi mereen kalleuksineen eikä Sammon Salpaa koskaan löydetty.
Erään tarun mukaan Salpa jäikin Väinämöiselle joka väkevän saunan jälkeen olisi hoitanut kipeitä lihaksiaan ja kehon jännitteitä löytämällään puisella ihmevälineellä. Tämä puinen välinen sattui olemaan Sammon Salpa.
Sammon Salvan tarina sai alkunsa vuonna 2018, jolloin Jan-Erik Kurki kävi triggerpiste- ja lihaskalvojen käsittelykoulutuksen Turun Hieronta-Akatemiassa. Koulutuksen aikana kävi ilmi, että triggerpisteiden painantatekniikat ovat melko kuormittavia sormien nivelille. Tästä lähti ajatus kytemään tuotteesta, jolla olisi mukava käsitellä pisteitä ilman sormille kohdistuvaa toistuvaa kuormitusta. Tuotteen tulisi olla lisäksi ekologinen, lämmin ja mukavan tuntuinen asiakkaan iholla.